Kadotettu ystävyys

Muutama ilta sitten muistan itkeneeni omaa  yksinäisyyttäni. Märehdin tämän hetkisen elämäni kurjuutta yön pimeinä tunteina. Seuraavana aamuna istuin parveekkeella tupakalla ja mieleeni tuli öinen paha olo. Kaipasin vierelleni ihmistä, joka voisi auttaa ja lohduttaa. Ajatukseni lentelivät laidasta toiseen, kunnes huomasin ikävöiväni minulle vuosi sitten todella tärkeää ihmistä. Monen sattuman kautta asiat johtivat siihen, että ystävyytemme hyytyi. Suurin syy oli kummankin elämäntilanteen muuttuminen niin radikaalisti ja samanaikaisesti, että menetimme siinä rytäkässä yhteyden toisiimme. Kuitenkin siinä parvekkeella istuessa minulle tuli tunne, että halusin tietää, mitä hänelle kuuluu. Toivoin, että hän ottaisi yhteyttä, koska kaipasin häntä ja meidän ystävyyttämme.

Samana päivänä vain muutama tunti siitä, kun istuin parvekkeellani  miettiessä asioita tuli puhelimeeni viesti. Viestissä luki: "Mitä sinulle kuuluu?". Viesti oli iloinen yllätys, koska sen lähetti kadotettu ystäväni. Pikaisten kuulumisien vaihdon jälkeen sovimme tapaavamme tulevana viikonloppuna ja niinhän me tapasimme.

Nyt uskaltaisin sanoa, että olen saanut elämääni takaisin ihmisen, jonka kanssa voin olla avoin eikä minun tarvitse esittää tai peitellä asioita, joita ei kaikille kehtaa myöntää. Voin rehellisesti olla oma itseni. Vaikka otimme etäisyyttä toisiimme uskon, että jossain vaiheessa ajan kanssa voimme saada kurottua  viimeisen vuoden ajatukset ja tapahtumat ja voimme vielä joskus olla ystäviä. Uskon tähän, koska välillämme on vahva henkinen yhteys, jonka vuoksi olemme samalla aaltopituudella. Uskon, että tällä meidän yhteydellä tulee olemaan vaikutusta siihen, että  jonain päivänä välillämme on taas kaikki hyvin.

Vaikka muutama päivä sitten itkin yksinäisyyttäni, en osaa enää sanoa olevani yksinäinen. Joskus vaan sitä unohtaa, kuinka paljon ympärillä oikeasti on ihmisiä, joista välittää ja jotka välittävät. Nämä ihmiset ovat ympärillä, vaikka aina ei tulisikaan pidettyä aktiivisesti yhteyttä. He ovat jossain, vaikka menisi kuukausien tauko, ettei tulisi jaettua kuulumisia ja päiviteltyä elämää. Kuitenkin pitkänkin tauon jälkeen keskustelua voi jatkaa siitä, mihin se viimeksi jäi. He ovat ihmisiä, jotka näyttelevät ja tulevat näyttelemään suurta osaa elämässäni, vaikka roolin suuruus vaihteleekin huomattavasti jokaisen oman elämäntilanteen mukaan.

 

Terveys

Tänään oli pitkään odotettu lääkärikäynti lapseni ihottuman vuoksi. Tosin lääkärireissu sai hieman erilaisen päätöksen kuin olin ajatellut. Diagnooseina atooppinen ihottuma, todennäköisesti herkkyyttä tietyille ruoka-aineille, kaksi tulehtunutta korvaa ja syyhy. Siis oikeasti syyhy! Minun kotiini eksynyt syyhy. Minun, joka puunaa kämppää aamusta iltaan ja kuitenkin tälläinen pieni pirulainen on tullut meitä kiusaamaan ja kiduttamaan. Nyt on olo kovin nöyryytetty ja likainen.. Toisaalta mietin, että miksi? Mitä olisin voinut tehdä estääkseni tämän taudin tulon kotiimme? Syyhyt, täit ja kihomadot ovat pikkulapsiperheiden arkea, mutta mistä tämä häpeä tulee? Vielä nykyaikanakin nämä edelle mainitut taudit liitetään likaisiin oloihin ja se tuntuu tekevän ihmisestä huonon. Vaikka asiahan ei näin ole! Etsiessäni tietoa netistä minulle ilmeni, että yllättävän monen perheessä jokin näistä loisista on vieraillut. Kuitenkin tämä häpeäntunne on suuri. Ja tiedän sen johtuvan siitä, että asia on tabu. Siitä ei ole hyväksyttävää puhua ellet halua että sinut leimataan.

Nyt kevään myötä tässä taloudessa on tullut sairastettu urakalla. Tuntuu, että kun yhdestä vaivasta pääsee eroon niin toinen kolkuttelee jo ovella. Ensin oli korvatulehdusta, johon syötiin peräti kaksi kuuria ja huutoa kesti melkein 1,5 kuukautta. Välissä vähän flunssaa, kunnes oksennustauti tuli käymään vähän rajummassa muodossa. Sairastuin myös itse tähän oksennustautiin enkä muista, milloin viimeksi olisin ollut niin kipeä. Tuskanaallot menivät pitkin kehoni ja saivat minut hikoilemaan, kun roikuin vessanpöntön reunalla oksentaen samalla kuunnellen pienen lapsen huutoa vieressäni hänen repiessä paitaani. Oli järkyttävää sairastaa ja hoitaa kipeää lasta, kun omat jalat eivät kantaneet ja apua ei ollut saatavilla. Tällöin tuli luotua muutama katse ylöspäin ja rukoiltua voimaa jaksamisen kanssa.

Liian harvoin moni osaa arvostaa omaa terveyttään. Vasta terveyden heikentyessä tai sen menettäessä, muistaa ettei mikään ole tärkeämpää kuin olla terve. Myönnän myös itse välillä unohtavani, että terveys ei ole mikään itsestäänselvä asia. Joskus tulee luotettua liikaa omaan kehoonsa ja sen voimiin ja joskus tämä luottaminen voi olla liian suurta huomioiden sen, mitä oikeasti tekee tai paljonko panostaa oman terveytensä eteen. Omasta terveydestään tulee pitää huolta. Sitä täytyy ylläpitää ja varsinkin nuorena kehittää myöhempiä ikävuosia varten. Minusta koskaan ei voi saarnata liikaa liikunnan ja oikeanlaisen ravinnon tarpeellisuudesta, koske me kaikki olemme kuolevaisia. Luontoäiti ei ole tehnyt meitä rasvalla toimivia koneita. Me tarvitsemme vähän kaikkea oikeissa mittasuhteissa. Terveys on tärkeää , sillä ilman terveyttä ei jaksa. Ei jaksa panostaa omaan elämäänsä tai läheisiin, koska sairaana on tapana käpertyä omaan itseensä ja unohtaa ympärillä oleva maailma.

Minulle terveys on kokonaisvaltainen tunne omasta toimintakyvystäni. Tämä toimintakyky kattaa niin fyysisen kuin psyykkisen puolen minusta. Minä pidänkin itseäni terveenä, kun pystyn toimimaan minulle ominaisella tavalla niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Esimerkiksi en pidä itseäni sairaana, jos minulla sattuu olemaan pieni nuha tai yskä, kuhan se ei vaikuta jokapäiväiseen elämääni ja toimintaani elämän eri osa-alueilla. Tästä toimintakyvystä tunnen tulevani joka päivä ja joka kerta sairastaessani tietoisemmaksi, vaikka minua ei ole vielä iällä pilattu. Toisaalta minulle ei ole ajankohtaista miettiä omaa fyysistä olemassaoloani ja sen rajallisuutta sekä vajavaisuutta, koska olen vielä nuori ja kehoni toimii tavalla, joka ylläpitää terveyttäni ja hyvinvointiani.

Raskaus teki minusta tietoisen omasta kehostani ja terveydestäni. Tämän kokemuksen myötä tajusin, että minun täytyy pitää itsestäni huolta, jos haluan olla terve ja hyvinvoiva. Raskaus avasi minulle ovia niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla erityisesti terveyteen liittyen. Se näytti minulle, että kehoni on rakennettu niin, että se parantaa minut suuremmistakin vaurioista, mutta se ei tapahdu itsestään. Opin, että terveyteni eteen minun on tehtävä töitä, jos haluan olla terve.