Tummiinpukeutunut mies

Eilen illalla kotipaikkakunnallani oli raiskattu 13-vuotias tyttö metsikössä. Tällaiset asiat saavat aina oloni tukalaksi, ahdistuneeksi. Mistä näitä sairaita ihmisiä kasvaa? Voisin tähän väliin heittää monia kauhisteluita ja ja pitkän pohdiskelun siitä, mikä saa ihmisen satuttamaan toista. Miielessäni pyörii kuitenkin vain kysymyksiä, joihin tuskin koskaan saan vastauksia. Miksi herkässä kehitysvaiheessa olevat nuoret joutuvat näiden kipeiden ihmisten uhreiksi? Mikä saa ihmisen riistämään toisen yksityisyyden ja vapauden vain pienestä nautinnon hetkestä, jos tätä normaali ihminen kykenee nautinnoksi käsittämään. Kysymyksiä pyörii varmasti monen mielessä. Minusta tuntuu, että vaikka saisin vastaukset esittämiini kysymyksiin ja pääsisin sisään raiskaajan kieroituneeseen mieleen, en kykenisi ymmärtään tätä. En kykenisi ymmärtämään, mikä voi aiheuttaa sen, että joku voi aiheuttaa toiselle ihmiselle elinikäiset traumat.

Väistämättä tälläiset tapahtumat saavat mieleni palaamaan muutama vuosi sitten saattuneeseen tapahtumaan, jossa minä olin tälläisen samankaltaisen miehen uhri. Olin tällöin kävelemässä yövuorosta kotiin vähän jälkeen kuusi aamuyöllä. Työmätkani kotiin oli noin neljä kilometriä ja menin sen aina kävellen, koska siihen aikaan eivät bussit tällä paikkakunnalla kulkeneet enkä omistanut ajokorttia. Olen aina pelännyt kävellä yksin pimeällä ja ollut todella tarkkaavainen.

Minulla oli ollut koko matkan tunne, että joku tarkkailee minua. En kuitenkaan nähnyt jalankulkioita enää siihen aikaan missään, joten ajattelin, että mielikuvitukseni temppuilee. Vain pari satunnaista autoa tuli vastaan kävellessäni katulampuilla valuistuilla teillä. Olin juuri päässyt pienelle metsätielle, jonka poikki kuljin aina kotiin. Tien päädystä pystyin jo näkemään oman kotini. Kun näin tutun kerrostalon ajattelin, että nyt aletaan olla turvassa. Olen näin lähellä kotia, joten tuskin enää mitään tapahtuu. Sillä samalla sekunnilla kuulin takanani kovan "tuulen" vilahduksen. Käännyin ja näin tummiin pukeutuneen miehen juoksevan todella lujaa minua kohti. En kiinnittänyt miehen ulkonäköön suurempaa huomiota, koska en tajunnut, ettei hänellä olisi  puhtaat ajatukset ja siirryin pari askelta sivummalle, että hän pääsisi juoksemaan ohitseni. Muistan kuitenkin miehen katseen. Katse oli sekoitus kiihkoa, aggressiivisuutta ja epävarmuutta.

Sen sijaan, että hän olisi juoksut ohitseni hän tarttui minuun takaatapäin. Tunsin, kuinka paksut, nahkalta haisevat kädet kietoutuivat lujaa puristukseen suuni ja kurkkuni ympärille. Yritin huutaa apua, mutta minusta ei lähtenyt ääntä. Hetken yritin päästä otteesta kaikin voimin irti, kunnes tajusin, että minulla ei ole tarpeeksi voimaa päästä irti minua isomman miehen otteesta. Rauhoituin. Muistan miettineeni, että tämä ei voi olla todellista. Yritin kerätä itseni. Aika tuntui ikuisuudelta seistessä vasten vieresta miestä, joka piti minua lujaa kiinni otteesaan.  Hetken siinä oltuamme tunsin hänen rentouttavan otettaan minusta. Tällä samalla sekunnilla puraisin häntä etusormesta, joka oli huuliani vasten. Tunsin kuinka hänen otteensa minusta irtosi ja pääsin juoksemaan karkuun. Mies lähti juoksemaan toiseen suuntaan eikä kääntynyt takaisin. Hädissäni keräsin lumeen tippuneet tavarani. Kaivoin puhelimeni laukusta käsieni täristessä ja soitin silloiselle poikaystävälleni, koska hän pääsisi poliisia nopeammin paikalle, jos mies sattuisi palaamaan.

Kaikista selkeimmin muistan miehen katseen ja nahkahanskat vasten kasvojani. Tapahtuman jälkeen kavahdin pitkään miehiä, ketkä käyttivät nahkahanskoja. Tapahtuma aiheutti suurta turvattomuuden tunnetta ja tämän seurauksena en uskaltanut olla pitkään aikaan yksin edes kotona. Ulkona kulkiessa en uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin, koska pelkäsin tämän miehen kävelevän minua vastaan enkä tunnistaisi häntä. Jokainen tummiin pukeutunut lyhyehkö, mutta roteva mies vaalealla siilitukalla sai minut voimaan pahoin. Kaikista pahinta ehkä onkin, että edelleen tänä päivänä tämä samainen mies kulkee vapaana. Tämä sama mies, joka ilmeisesti kävi niinä samoina aikoina monen muunkin naisen päälle. Lyhyen ajan sisällä tällä paikkakunnalla on sattunut liian monta raiskausta ja päällekäymistä, jossa tuntomerkit ovat vastanneet ilmeisesti samaan henkilöön. Edelleen tämä mies kulkee vapaana ja edelleen satuttaa muita ihmisiä. Tämä laittaa miettimään, että oliko eilisen teon takana sama mies, joka on jo minulle ja monelle muulle tehnyt pahaa. 

Tämä saa olon tuntumaan voimattomalta. Kuinka pienet onkaan resurssit nykyaikana saada raiskaaja kiinni. Valitettavan harva näistä pahantekijöistä jää kiinni. Säästöjen vuoksi poliisien resursseja kavennetaan koko ajan. Nykyäänkin poliiseilla kestää liian kauan tulla paikalle, sillä jo 10 minuutissa kerkee jalain kulkemaan pitkänkin matkan. Omankäden oikeuteenkaan on vaikea turvautua sen laittomuuden vuoksi ja myös siksi, että usein tuntomerkit tälläisissä tapauksissa jäävät vähäisiksi. Siltä järkytykseltä ja shokilta ei tule mieleen katsoa tekijän ulkomuotoa. Päässä pyörii vaan, kuinka päästä tilanteesta pois hengissä.

Minä selvisin tapahtuneesta helpolla ja siitä saan olla kiitollinen. Tuntuu itsekkäältä toisen surun keskellä miettiä omaa kokemusta, josta selvisin hyvin vähällä. Kuitenkin aina tälläisen sattuessa lähellä kotiani muistot palaavat mieleeni uudelleen ja uudelleen.